Gluteeniyliherkkyys eli gluteeniherkkyys tuntuu vatsassa

Tuntuuko, että kotimaiset viljat – vehnä, ruis ja ohra – aiheuttavat ongelmia? Moni kokee saavansa niiden syömisestä esimerkiksi vatsakipuja, turvotusta ja ripulia. Ensin kannattaa sulkea pois keliakian ja vilja-allergian mahdollisuus käymällä tutkimuksissa.

Jos kysymys ei ole keliakiasta eikä vilja-allergiasta, voi syynä olla gluteeniyliherkkyys eli gluteeniherkkyys. Sitä arvioidaan olevan noin 1-2 prosentilla ihmisistä eli esiintyvyys on samaa luokkaa kuin keliakialla.

Esiintymisen määrittelyä hankaloittaa se, ettei gluteeniherkkyydelle ole olemassa testiä, joka osoittaisi sairauden.

Ainoa Monivitamiini

Lisäaineeton ja vegaaninen monivitamiini, jossa huomioitu tämän päivän aktiivinen elämäntapa ja erityisruokavaliot. Monipuolinen ja vahva kattaus mm. B-vitamiineja, kasviperäistä ja aktiivista D3-vitamiinia, sinkkiä sekä jodia.

Ainoa-tuotteet sopivat kaikkiin erityisruokavalioihin, allergisille sekä vegaaneille.

Oireet samat kuin keliakiassa

Gluteeniyliherkkyys muistuttaa oireiltaan keliakiaa. Diagnosoinnin kannalta näillä on kuitenkin yksi selkeä ero: keliakia todetaan verikokeella ja tarvittaessa ottamalla koepala ohutsuolesta.

Keliakiassa vehnän, rukiin ja ohran sisältämä gluteeni aiheuttaa vaurioita ohutsuolen limakalvoon, sillä se vioittaa ohutsuolen sisäpintaa verhoavan limakalvon soluja. Tällöin limakalvon nukkakerros surkastuu ja ohutsuolesta otettu koepala varmistaa keliakiadiagnoosin.

Gluteeniyliherkkyydessä ohutsuolen nukkakerroksessa ei ole vaurioita ja keliakiatesti on negatiivinen.

Gluteeniyliherkkyys voi muistuttaa myös vilja-allergiaa. Siinä tietystä viljasta, yleensä vehnästä, ohrasta tai rukiista, aiheutuu allerginen reaktio. Yleensä vilja-allergiaa esiintyy lapsuudessa ja se paranee itsestään ennen kouluikää.

Gluteeniyliherkkyyden oireet ilmenevät mahasuolikanavassa. Niistä kärsivällä ihmisellä voi olla:

  • vatsakipuja
  • turvotusta
  • ripulia
  • pahoinvointia
  • imeytymishäiriöitä
  • uupumusta
Uupunut nainen lepää riippumatossa.
Gluteeniherkkyyden yksi oireista on uupumus, jota imeytymishäiriöt voivat pahentaa.

Gluteeniherkkyyttä vai jotain muuta?

Gluteeniyliherkkyys jakaa mielipiteitä – onko se todellinen sairaus vai ei? Ongelmaksi muodostuu se, ettei sairaudelle ainakaan tällä hetkellä ole tiedossa biomarkkereita eli sellaisia tekijöitä, jotka osoittaisivat sen.

Myös tutkimuksista on saatu erilaisia tuloksia sen suhteen, miten gluteeniton ruokavalio on auttanut gluteeniyliherkkyyttä kokevia ihmisiä. Osalla gluteeniton ruokavalio paransi oireita, osa ei saanut siitä merkittävää apua.

Onkin pohdittu, voisiko gluteeniherkkyys liittyä IBS:än eli ärtyvän suolen oireyhtymään. Siinä suoliston toiminta on häiriintynyt ilman, että suolessa näkyy vaurioita. Taustalla voi olla myös jokin muu toiminnallinen vatsavaiva.

Joidenkin arvioiden mukaan gluteenin sijaan ongelmana voikin olla fruktaani, jota on viljoissa runsaasti. Fruktaani kuuluu FODMAP-hiilihydraatteihin ja niiden saannin rajoittamiseen perustuva FODMAP-ruokavalio voi auttaa gluteeniyliherkkyydestä kärsiviä.

Lisäksi on esitetty, että gluteeniyliherkkyydessä voisikin olla kyse keliakian esiasteesta. Siinä suoliston nukka ei ole vielä vahingoittunut eikä verestä löydy vielä vasta-aineita.

Gluteenittomasta ruokavaliosta apua

Gluteeniherkkyyttä hoidetaan samalla tavoin kuin keliakiaa: gluteenittomalla ruokavaliolla.

Gluteenittomassa ruokavaliossa vältettäviä viljoja ja niistä valmistettuja tuotteita ovat:

  • vehnä
  • ruis
  • ohra
  • mannasuurimot
  • grahamjauhot
  • speltti
  • bulgur
  • semolina
  • vehnäperäinen khorasan eli kamut
  • seitan
  • couscous
  • Durum-jauhot
  • tavalliset korppujauhot
  • tavallinen olut ja kotikalja
  • lakritsi

Gluteenittomassa ruokavaliossa sallittuja viljoja ja viljoista valmistettavia tai niitä vastaavia tuotteita ovat:

  • ns. puhdaskauratuotteet
  • riisi
  • maissi
  • hirssi
  • quinoa eli kvinoa
  • tattari
  • amarantti
  • soija
  • teff
  • saago
  • psyllium
  • ksantaani
  • perunakuitu
  • kaurakuitu
  • guarkumi
  • kotimainen paahdettu pellavarouhe
  • popcorn

Puhdaskaura tarkoittaa kauraa, joka on viljelty ja käsitelty niin, ettei siihen ole sekoittunut yhtään gluteenittomassa ruokavaliossa vältettäviä viljoja. Tavallisissa kauratuotteissa voi olla jäämiä muista viljoista.

Gluteenittomaan ruokavalioon sopiva kakku.
Gluteenittomien tuotteiden valikoima kasvaa koko ajan.

Ruokavaliohoitoa vain ammattilaisten ohjauksessa

Jos kokee, että viljatuotteiden välttäminen helpottaa vatsavaivoja, niitä voi vältellä. Gluteenitonta ruokavaliota ei kuitenkaan pidä aloittaa omin päin. Erityisesti täysjyvävilja sisältää runsaasti erilaisia hivenaineita, joita keho tarvitsee. Lisäksi keliakiatutkimuksista ei saa luotettavaa tulosta, jos käytössä on gluteeniton ruokavalio.

Kannattaakin keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, miten gluteenitonta ruokavaliota noudattaessa saa turvattua tarvitsemansa vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Gluteenitonta ruokavaliota on syytä kokeilla lääkärin ja aiheeseen perehtyneen ravitsemusterapeutin valvonnassa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että gluteenittoman ruokavalion noudattaminen johtaa helposti kuidun ja mineraalien saannin vähenemiseen. Samalla sokereiden käyttö lisääntyy.

Lähteet:
Potilaan lääkärilehti
Keliakialiitto
Duodecim-lehti

Ainoa Rauta + C

Lisäaineeton ja vahva rautavalmiste, hyvin imeytyvä 2+ ferrosulfaatti-muoto, C-vitamiini ja hapon kestävä hitaasti liukeneva vatsaystävällinen kapseli.