Juuri oikeenlaista (D3-vitamiini) kemiaa

Kaikkihan nyt D-vitamiinin tietävät. Elimistölle välttämätön rasvaliukoinen vitamiini, jota muodostuu iholla auringon valon vaikutuksesta. Kun Pohjolassa aurinko ei paista läpi vuoden, joudumme osan siitä rouskuttamaan purkista. Tämä tieto riittää meistä useimmille.

Kemisti ei kuitenkaan millään malta liueta paikalta, koska taustalta löytyy pienimuotoinen ja hyvin tunnettu molekyyli-cocktail. Lukemalla tämän artikkelin opit:

• D-vitamiinin varasto- ja aktiivimuodot
• D2- ja D3-vitamiinin erot
• kasvi- ja eläinperäisen D3-vitamiinin erot

Laitetaan siis Neon 2 ja ’Juuri oikeenlaista kemiaa’ soimaan ja sukelletaan hieman syvällisemmin D-vitamiinin saloihin.

D-vitamiinin varasto- ja aktiivimuodot – kalsidioli ja kalsitrioli

D-vitamiinin varastomuoto on kalsidioli. Elimistö ja tarkemmin maksa muuntaa ravinnosta ja iholta auringon valon vaikutuksesta syntyvää D-vitamiinia varastoon kalsidioliksi. Kalsidiolin pitoisuus veressä kuvaa D-vitamiinin saannin riittävyyttä. Jos käyt tavallisessa D-vitamiiniverikokeessa, sinulle ilmoitetaan kalsidiolin pitoisuus veren seerumissa.

Suomessa seerumin kalsidiolin yleiset viitearvot (”normaaliarvot”) ovat 40–80 nanomoolia litrassa (nmol/l). Runsas UV-valon saanti voi kohottaa kalsidiolin tasolle 100–200 nmol/l jo muutaman viikon aikana. Tämä on osoitus ihon luontaisen D-vitamiinin tuoton tehosta.

D-vitamiinin varastomuoto kalsidioli muuttuu munuaisissa kalsitrioliksi, joka on D-vitamiinin aktiivinen muoto ja mm. kalkkiaineenvaihdunnan ja luuston keskeinen hormoni. Sitä on veressä tuhat kertaa pienempinä pitoisuuksia kuin varastomuotoa.

Aktiivista D-vitamiinia eli kalsitriolia ei käytetä vitamiinilisänä, koska riskinä on helposti kehittyvä hyperkalsemia eli kalsiumin liikamäärä veressä. Elimistö tuottaa aktiivista kalsitriolia kontrolloidusti vain pieniä määriä, minkä vuoksi suurikaan D-vitamiinin saanti ei kohota kalsitriolin veripitoisuutta.

D-vitamiinin saantimuodot – D3 kolekalsiferoli ja D2 ergokalsiferoli

Tärkein D-vitamiinin saantimuoto on luonnollinen D3-vitamiini eli kolekalsiferoli. Samaa kolekalsiferolia syntyy runsaasti ihossa auringon ultraviolettisäteilyn (UVB-säteily) vaikutuksesta. Ennen vanhaan kolekalsiferolia kutsuttiin eläinperäiseksi D-vitamiiniksi, koska sitä saatiin ja osattiin valmistaa vain eläinperäisistä lähteistä (kala ja lampaanvilla). Nykyään tämä ei enää pidä paikkaansa ja D3-vitamiinia osataan valmistaa myös kasviperäisestä lähteestä (jäkälä).

Toinen vähemmän tärkeä D-vitamiinin saantimuoto on D2-vitamiini eli ergokalsiferoli. Eräät kasvit tuottavat pieniä määriä ergokalsiferolia. Ennen vanhaan ergokalsiferolia kutsuttiin kasviperäiseksi D-vitamiiniksi ja kasvissyöjät ja vegaanit käyttivät sitä, koska kasviperäistä D3-vitamiinia ei ollut vielä saatavilla.

Iholla ergokalsiferolia ei muodostu. Elimistö pystyy tuottamaan myös ergokalsiferolista kalsidioli-varastomuotoa ja kalsitrioli-aktiivimuotoa, mutta heikolla hyötysuhteella. Hyötysuhde-ero on D3 kolekalsiferolin hyväksi noin kaksinkertainen. Toisin sanottuna D2-vitamiinia tulisi nauttia noin kaksinkertainen määrä D3-vitamiiniin verrattuna saman lopputuloksen saavuttamiseksi.

D2-vitamiinia tulisi nauttia noin kaksinkertainen määrä D3-vitamiiniin verrattuna saman lopputuloksen saavuttamiseksi.

Lisäksi tutkimuksissa on havaittu viitteitä siitä, että ergokalsiferolista peräisin olevat kalsidioli ja kalsitrioli saattavat olla heikompiarvoisia kuin vastaavat kolekalsiferoli tuotokset. Tähän lisättäköön vielä se, että kaikki tutkimukset, joita tänä päivänä D-vitamiinista tehdään, tehdään käytännössä D3-kolekalsiferolilla.  

Jos ja kun nämä tutkimukset osoittavat mahdollisia terveyshyötyjä D-vitamiinille, tulokset eivät välttämättä samalla tavalla päde D2-vitamiinin suhteen.

Näin ollen D2-vitamiinin käytölle on tänä päivänä vaikea keksiä perusteita. Varmaan juuri edellä mainituista syistä puhtaita D2-vitamiinivalmisteita ei juuri markkinoilla enää olekaan. D2-vitamiiniin edelleen kyllä törmää muutamissa yhteyksissä.

Esimerkiksi monissa kasvimaitojuomissa ja vegaaneille suunnatuissa monivitamiineissa käytetään edelleen D-vitamiinin lähteenä D2:sta. Jos olet kasvissyöjä ja saat D-vitamiinisi kauramaidosta ja monivitamiinista, suosittelemme, että tarkastat saantimuodon ja määrän.

Eläinperäisen ja vegaanisen D3-vitamiinin erot

Paras D-vitamiinin saantimuoto on siis D3-vitamiini eli kolekalsiferoli ja sitä tuotetaan tänä päivänä käytännössä joko lampaanvillasta tai jäkälästä. Jos siis olet kasvissyöjä tai muista esimerkiksi ekologisista syistä suosit kasviperäisiä tuotteita, valintasi on toki jäkälä ja vegaaninen D3-vitamiini. Entä jos alkuperällä ei ole väliä? Onko valmisteissa eroa ja kumpi on parempi ja puhtaampi D3-vitamiini?

Eräissä some- ja nettipohdinnoissa on esitetty, että kasviperäinen D3-vitamiini olisi jollakin tavalla puhtaampaa ja parempaa kuin eläinperäinen. Emme löytäneet minkäänlaista tutkittua tietoa puolesta emmekä vastaan, joten päätimme itse hieman penkoa aihetta.

Paras D-vitamiinin saantimuoto on D3-vitamiini eli kolekalsiferoli.

Tilasimme luotettavilta tahoilta molempien raaka-aineiden toimittajilta prosessikaaviot, joissa kuvataan tuotantoprosessin vaiheet, ja tuotespesifikaatiot, joissa kuvataan mm. raaka-aineen suurimmat sallitut epäpuhtauspitoisuudet.

Ja ennen kuin mennään asiaan, on pieni varoituksen sana paikoillaan. Seuraavassa puhutaan mm. raskasmetalli-, kemikaali- ja liuotinjäämistä. Jäämäpitoisuudet ovat häviävän pieniä ja ne eivät aiheuta minkäänlaisia terveyshaittoja.

Halusimme mielenkiinnosta vertailla näitä kahta eri raaka-ainetta ja kenties hieman haastaa perinteisiä ajatusmalleja. Esimerkiksi raskasmetalleja saamme jatkuvasti pieniä määriä ravinnosta. Laskelmiemme mukaan D-vitamiinipillereistä saatavat raskasmetallipitoisuudet ovat noin yksi miljardisosa siedettävästä kokonaissaannista.

Lisäksi painotamme, että tämä ei ole mikään absoluuttinen totuus aiheesta, vaan yksi hyvin pintapuolinen vertailu kahden eri raaka-aineen osalta.

Lammas vai jäkälä?

Aloitetaan lampaanvillasta peräisin olevasta raaka-aineesta. Prosessikaavio alkaa kolesterolista. Tätä on edeltänyt jo lanoliinin erottaminen lampaanvillasta ja kolesterolin erottaminen lanoliinista. Prosessissa on 24 vaihetta ja sen aikana lisätään kuutta eri kemikaalia, käytännössä erilaisia reagensseja ja liuottimia.

Monivaiheinen prosessi kaikkine reaktioineen, liuotuksineen, kiteytyksineen, suodatuksineen, sentrifugointeineen ja kuivauksineen kuulostaa hurjalta, mutta saattaa enteillä puhdasta lopputuotetta. Haittapuolena voi olla erilaiset reagenssi ja liuotinjäämät.

Tuotespesifikaatioista poimimme raskasmetallien suurimmat sallitut jäämäpitoisuudet:

• kadmium 0,1 ppm
• elohopea 0,1 ppm
• arsenikki 0,5 ppm
• lyijy 0,5 ppm

Kuivaushäviö, eli haihtuvien jäämien kuten liuottimien, reagenssien ja veden kokonaismäärä, on maksimissaan 5 %. Raaka-aineessa on D3-vitamiinin lisäksi apuaineina maltodekstriiniä, tärkkelystä ja sokeria.

Siirrytään jäkälästä peräisin olevaan raaka-aineeseen. Prosessikaavio alkaa jäkälästä, prosessissa on vain 10 vaihetta ja sen aikana lisätään neljää erilaista reagenssia ja liuotinta. Simppeli prosessi saattaisi viitata siihen, että epäpuhtauksia sallitaan lopussa hieman enemmän, mutta toisaalta pienempi lisättävien reagenssien ja liuottimien määrä voisi kenties pitää niiden jäämät paremmin kurissa.

Raskasmetallien suurimmat sallitut jäämäpitoisuudet ovat

• kadmium 1 ppm
• elohopea 0,1 ppm
• arsenikki 1 ppm
• lyijy 3 ppm.

Kuivaushäviö on maksimissaan 3 %. Raaka-aineessa on D3-vitamiinin lisäksi apuaineina maltodekstriiniä ja oliiviöljyä.

Molemmat erittäin turvallisia

Vertailusta todettakoon, että lampaanvillasta peräisin oleva D3-vitamiini saattaisi olla hieman puhtaampaa raskasmetallijäämien suhteen. Kun taas jäkälästä peräisin oleva D3-vitamiini voisi olla hitusen puhtaampaa liuotin- ja reagenssijäämien suhteen.

Summa summarum: prikulleen sama molekyyli kahdesta eri lähteestä ja hieman poikkeavat, mutta erittäin turvalliset epäpuhtaus- ja apuaineprofiilit.

Tehon suhteen vedimme vesiperän. Emme löytäneet yhtään kliinistä koetta, jossa olisi verrattu kasvi- ja eläinperäisiä D3-vitamiineja toisiinsa. Oletettakoon siis, että teho on sama, koska kyseessä on täsmälleen sama molekyyli.

Seuraavaksi voisi vielä analysoida ekologista vaikutusta, hiilijalanjälkeä, eläinten hyvinvointia ja jäkälän uusiutumisnopeutta, mutta jätämme tällä kertaa jutun juonta myös myöhemmäksi.

Luonnolliset D-vitamiinin lähteet

Entä jos unohdamme pilleripurkin ja auringon, niin mistä saa D-vitamiinia?

Luonnollisissa elintarvikkeissa D3-vitamiinia on merkittäviä määriä vain kalassa. Parhaiten D3-vitamiinia saa melko tuntemattomasta nahkiaisesta, jossa D-vitamiinia on jopa 25 µg/100 g.

Myös tutummat kotimaiset kalat, kuten kuha siika, silakka, ahven, muikku ja lohi ovat erinomaisia D-vitamiinin lähteitä (13–22 µg/100 g). Lisäksi monia maitovalmisteita, margariineja ja kevytlevitteitä on täydennetty D3-vitamiinilla.

Kalaa kannattaa syödä kaksi kertaa viikossa, siitä saa D3-vitamiinin lisäksi mm. terveellisiä omega-3-rasvahappoja ja proteiineja. Eri kalalajeja tulisi syödä monipuolisesti vaihdellen.

Lähdenpä tästä Kuopion kauppahalliin katsomaan, jos kotimaisen kasvatetun kirjolohen tai Kallavedestä pyydetyn kuhan sijasta sieltä löytyisikin nahkiaisia.

Tekstin on kirjoittanut Ainoa-tuotteiden tuotepäällikkö Mikko Karjalainen. Karjalainen on koulutukseltaan kemisti FM, ja hänellä on 20 vuoden työkokemus lääke- ja terveysteollisuudesta. Mikko on työskennellyt mm. biologisten lääkkeiden, analytiikan, lääkinnällisten laitteiden ja ravintolisien parissa.

Lähteet:
Duodecim Terveysportti
Terveyskirjasto
www.apteekki.fi