Ummetus – avuksi kuidut, neste ja liikunta
Suolen tasapainoinen toiminta on asia, jonka moni ottaa itsestäänselvyytenä. Ummetus osoittaa, että epäsäännöllisesti toimiva suolesta voi tulla ikävä vaiva.
Tavanomaisesti suoli tyhjenee 8–72 tunnin välein, näin jopa 3 vuorokauden ulostusväli voi olla normaali. Ummetuksesta on kysymys, kuin suoli tyhjenee harvemmin kuin kolme kertaa viikossa tai uloste on niin kiinteää, että ulostaminen on yleensä vaikeaa. Yksi ummetuksen tunnusmerkeistä on myös tunne, ettei suoli tyhjenny kunnolla.
Ummetusta voi olla kaikenikäisillä. Naisilla sitä on useammin kuin miehillä. Iän myötä ummetus yleistyy ja vähän liikkuvista vanhuksista jopa 80 prosenttia kärsii ummetuksesta.
Vanhuksilla ja lapsilla ummetukseen voi liittyä vatsakipuja.
Ainoa Monivitamiini
Ainoa-tuotteet sopivat kaikkiin erityisruokavalioihin, allergisille sekä vegaaneille.
Ummetuksen syyt elämäntavoissa
Ummetuksen taustalta voi löytyä elämäntapoihin, sairauksiin, lääkkeisiin tai suoliston rakenteeseen liittyviä syitä.
Elämäntavoista syinä voi olla ravintokuitujen liian vähäinen saaminen. Ihmisen pitäisi saada vuorokaudessa ravintokuituja vähintään 25–35 grammaa, ummetuksen hoitamiseen tarve voi olla jopa tätä suurempi.
Toinen tavallinen syy on nesteen liian vähäinen saaminen. Nestettä pitäisi saada vuorokaudessa keskimäärin 1,5–2 litraa. Kuitenkin, jos kuidun määrää ravinnossa lisää, saattaa tarve olla jopa 3 litraa vuorokaudessa.
Liikunnan puute voi myös edistää ummetusta. Liikunta edistää suolen toimintaa. Sen ei välttämättä tarvitse olla rankkaa suorittamista, jo reipas kävely edesauttaa suoliston toimintaa. Liikuntasuoritus voi olla pidempi, mutta myös lyhyetkin hyötyliikunnan tuokiot auttavat.
Toistuvaa ulosteen pidättämistä pitää välttää, ettei suoliston toiminta häiriinny.
Myös toistuvaa ulosteen pidättämistä pitää välttää, ettei suoliston toiminta häiriinny. Moni voi esimerkiksi vältellä ulostamista työpäivän aikana. Suolen säännölliseen toimintaan pitäisi kuitenkin puuttua mahdollisimman vähän, jottei suolisto ryhdy pidättelemään ulostetta.
Jos ummetuksesta eroon päästäkseen muuttaa elintapojaan, täytyy malttaa olla kärsivällinen. Muutosten vaikutukset voivat näkyä vasta 1–2 kuukauden kuluttua.
Muita ummetuksen syitä
Ummetuksen syynä voi olla myös useat sairaudet. Esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymässä eli IBS:ssä on tyypillistä, että oireisiin kuuluu vaihtelevasti sekä ummetusta että ripulia.
Muita taustalla vaikuttavia sairauksia voivat olla mm.
- aineenvaihduntasairaudet
- neurologiset sairaudet
- psyykkiset sairaudet
- paksu- ja peräsuolisyöpä
Myös eräiden lääkkeiden tiedetään aiheuttavan ummetusta. Näitä ovat mm.
- voimakkaat opioidi-kipulääkkeet
- sydänlääkkeet
- psyykenlääkkeet
- rauta- ja kalsiumvalmisteet
- nesteenpoistolääkkeet
- Parkinsonin taudin lääkkeet
Ummetuksen taustalla voi olla myös rakenteelliset syyt, jos paksusuoleen tai peräsuoleen on tullut ahtaumia.
Ruokavalio apuna ummetukseen
Moni saa ummetukseen apua tarkastelemalla ruokavaliotaan. Tärkein yksittäinen asia on ravintokuitujen lisääminen ruokavalioon. Kuidut vähentävät ummetusta, koska ne lisäävät suolen sisältöä sekä sitovat suolessa vettä, minkä ansiosta uloste on kuohkeampaa.
Kaikissa kasvikunnan tuotteissa on kuitua, mutta viljan kuitu on erityisen tehokas suoliston kuidun lisääjä.
Runsaasti kuitua sisältäviä ruoka-aineita ovat mm.
- leseet
- pellavarouhe
- luumut ja luumumehu
- kaurakuitu
- pähkinät, siemenet ja mantelit
- psyllium
- vihannekset ja kasvikset
Kuitujen lisääminen ruokavalioon kannattaa toteuttaa maltillisesti ja asteittain. Äkillinen runsas kuitujen lisääminen voi aiheuttaa vatsakipuja ja suolistokaasujen määrän lisääntymistä. Lisäksi on tärkeä muistaa pitää huoli riittävästä nesteen saamisesta kuitujen määrän kasvettua. Jos kuitujen määrä on erityisen suuri, voi päivittäinen nesteen tarve olla jopa 3 litraa.
Apteekista saa ilman reseptiä useilla eri tavoilla vaikuttavia ummetuslääkkeitä.
Ulostusasennolla on väliä
Ulostusasennon muuttaminen voi auttaa ummetuksesta kärsivää. Pöntöllä istuessa ulostamisasento on varsin pysty, vaikka kyykkyasento helpottaisi ulostamista.
Kannattaakin kokeilla laittaa jalkojen alle 15–30 senttimetrin korkuinen koroke. Jalkojen noustessa istuma-asento muuttuu enemmän kyykkyä muistuttavaksi.
Tässä asennossa peräsuolta ympäröivä pidikelihas rentoutuu parhaiten ja ulosteen kulku on mahdollisimman esteetöntä.
Ulostamisen kannalta olisi tärkeää pitää myös lantionpohjan lihakset kunnossa.
Milloin lääkäriin ummetuksen vuoksi?
Monilla ummetusta voi olla varsin satunnaisesti ja harvoin. Silloin tilannetta voi hoitaa kotikonstein ja useimmiten tilanne helpottaa varsin nopeasti. Aina itsehoito ei tehoa. Ummetuksesta on kuitenkin syytä päästä eroon, sillä se pitkittyessään voi aiheuttaa kiusallisia peräpukamia.
Lääkäriin on syytä hakeutua silloin, kun itsehoidosta ei ole ollut apua tai jos suoli on toiminut tavallisesti normaalisti ja parin viikon aikana tilanne on vaihtunut vaikeaan ummetukseen.
Vaikka usein ummetuksen itsehoito tuo avun vaivaan, aina näin ei käy. Myös siinä tapauksessa on syytä hakeutua lääkäriin mahdollisen lääkkeellisen avun saamiseksi.
Lääkärissäkäynti on paikallaan myös, kun ummetuksen lisäksi:
- Vatsakivut pahenevat.
- Ulostamiseen liittyy kipua.
- Samaan aikaan kiusaavat laihtuminen, veriset ulosteet ja jatkuva väsymys.
Lääkäri selvittää henkilön taustan, voiko ummetus johtua muista sairauksista tai lääkkeistä. Lääkärissä voidaan tutkia myös potilaan vatsa, peräaukko ja peräsuolen loppuosa. Lisäksi voidaan ottaa laboratoriokokeita.
Lääkäri voi määrätä ummetuksen hoitoon reseptilääkkeitä, ja tarvittaessa vaikea ummetus voidaan hoitaa peräruiskeella.
Lähteet:
Duodecim Terveyskirjasto
Duodecim Terveyskirjasto
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Biotiini pitää hiukset ja ihon kesäkunnossa
Lue lisää
FODMAP-ruokavalio – vältä nämä sudenkuopat
Lue lisää
FODMAP-ruokavalio – tarkista lista ruoka-aineista
Lue lisää
Ainoa-tuotteiden lähtökohtana on vastuullisuus
Lue lisää
Liikunta on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avaintekijä
Lue lisää
Allergiaoireet vaihtelevat – tarkista oireet täältä
Lue lisää
Laktoosi-intoleranssi – oireet ja vinkit arkeen
Lue lisää
B12-vitamiinin saantisuositus tuplaantui
Lue lisää
Yhteistyössä: IBD ei lannista Elmo Lakan tavoitteita
Lue lisää
Raskauspahoinvointi vie voimat – lue selviytymisvinkimme
Lue lisää
Onko sinulla diabetes? – Varmista riittävä B12-vitamiinin saanti
Lue lisää
Kuulantyöntäjän treeni huomioi hormonikierron
Lue lisää
Tiesitkö tämän D-vitamiinista?
Lue lisää
Kuiva iho kaipaa kosteutusta ja ravinteita
Lue lisää
Vaikuttavatko lisäaineet IBS-oireisiin?
Lue lisää