Lisäaineiden hyvät, pahat ja turhat

Uuden Ainoa-tuotesarjan lanseerauksen myötä olemme viime kuukausina perehtyneet erityisellä innolla lisäaineiden moninaiseen maailmaan. Urakan edetessä mieleemme tuli takavuosien menestyksekäs tv-formaatti, joka inspiroi otsikon mukaiseen jaotteluun.

Lisäaineita käytetään elintarvikkeissa parantamaan muun muassa niiden säilyvyyttä, makua, väriä, rakennetta, prosessoitavuutta tai muuta ominaisuutta. Lisäaineilla ei saa peittää elintarvikkeessa olevaa virhettä. Lisäaine voi olla luontainen, luontaisen kaltainen tai kokonaan keinotekoinen eli synteettinen.

Ravintolisät, kuten vitamiini- ja hivenainetabletit, kuuluvat lainsäädännöllisesti elintarvikkeisiin, ja näin ollen elintarvikkeiden lisäaineasetukset ja määräykset koskevat myös ravintolisiä.

Kaikki lisäaineet ovat ennalta hyväksyttyjä, ja niille on tehty mittava turvallisuusarvio. Lisäaineet ilmoitetaan aina pakkausselosteessa joko lisäaineen nimellä tai numerotunnuksella eli E-koodilla. Kaikki Euroopassa hyväksytyt lisäaineet ovat siis turvallisia!

  • Lähes kaikki lisäaineet ovat hyviä ja hyödyttävät sekä tuottajaa että kuluttajaa.
  • Nimeämme tässä artikkelissa pari lisäainetta ”pahoiksi”, koska ne saattavat aiheuttaa haittoja varsinkin, jos ruokavalio on yksipuolinen.
  • Kuluttajan kannalta turhia ja erityisruokavalioille sekä allergioille sopimattomia lisäaineita on myös melkoinen joukkio…
Lisäaineet tuovat karkkeihin väriä ja makua.

Lisäaineiden turvallisuusarvio

Lisäaineiden turvallisuus tutkitaan koe-eläimillä määrittämällä niin sanottu ADI-arvo (Acceptable Daily Intake). Vähimmäisvaatimus on, että rotilla tehdään 90 päivää kestävä syöttökoe. Haittavaikutuksia arvioidaan eläinten käyttäytymisen, verikokeiden ja sisäelinten kunnon perusteella.

Jos esimerkiksi haittoja ilmenee lisäaineen annoksella 1 000 milligrammaa eläimen painokiloa kohti, annosta lasketaan, kunnes mitään haittoja ei todeta. Oletetaan, että haitaton annos on 750 milligrammaa kiloa kohden. Sen perusteella määritetään ihmisen turvallinen päiväsaanti (ADI) jakamalla annos varmuuden vuoksi vielä sadalla. Näin ollen edellä mainitun aineen ADI ihmisellä on 7,5 milligrammaa kiloa kohden. ADI-arvojen perusteella laaditaan ohjeet kunkin lisäaineen enimmäispitoisuuksille elintarvikkeissa.

Satakertainen turvallisuusmarginaali on erittäin tiukka. Jos sitä sovellettaisiin alkoholiin, olutta saisi nauttia enintään ruokalusikallisen ja viiniä teelusikallisen päivässä.

Hyvät ja pahat lisäaineet

Kuluttaja hyötyy monista hyvistä lisäaineista. Hän ei esimerkiksi sairastu pilaantuneesta elintarvikkeesta, koska siihen on lisätty säilöntäaine. Tämän päivän niin sanottuihin ”pahoihin” lisäaineisiin voidaan katsoa kuuluvaksi muun muassa:

  • nitriitti
  • bentsoehappo
  • atsovärit

Kaikki nämä ”pahoiksi” tässä nimeämämme lisäaineet ovat edelleen sallittuja ja turvallisia rajoitusten ja enimmäismäärien puitteissa. Asiantuntijat kiistelevät haitoista ja terveysintoilijat välttelevät kyseisiä lisäaineita, mutta emme osallistu keskusteluun tässä artikkelissa. Samaan aikaan teollisuus tekee suotuisaa korjausliikettä kehittämällä terveellisempiä ja parempia tuotteita. Esimerkiksi nitriititön nakki löytyy jo useimpien kauppojen hyllyistä.

Nitriitti onkin mielenkiintoinen tapaus, koska luemme sen sekä hyviin että ”pahoihin”. Nitriitin avulla kuluttajia pyritään suojaamaan bakteerien, erityisesti C. botuliniumin, aiheuttamilta ruokamyrkytyksiltä. Elintarviketurvallisuuden vuoksi nitriittiä on tarpeellista käyttää erityisesti tuotteissa, joilla on pitkä käyttöikä. Samaan aikaan erityisesti lapset saattavat saada nitriittiä liikaa nakki-, makkara- ja leikkelepainotteisessa ruokavaliossa. Samalla he muuten saavat runsaasti suolaa ja kovia rasvoja.

Lasten kannattaa rajoittaa nitriittiä sisältävien tuotteiden, kuten makkaroiden, syömistä.

Hedelmä- ja marjasäilykkeet sisältävät bentsoehappoa. Sen liikasaanti saattaa aiheuttaa ihottumaa, hengitystieoireita, limakalvoturvotusta, suolistovaivoja ja päänsärkyä. Atsovärien on taas arveltu voivan aiheuttaa lapsille ihottumaa, allergista nuhaa, vatsakipuja, pahoinvointia, näköhäiriöitä, niveloireita tai jopa käytöshäiriöitä.

Lisäainekohun aiheuttama toinen suotuisa suuntaus on puhtaiden raaka-aineiden käytön yleistyminen. Tällaisia lisäaineettomia peruselintarvikkeita ovat muun muassa:

  • kala
  • kana
  • munat
  • marjat
  • hedelmät
  • kasvikset

Kun ruokaa tekee tuoreista peruselintarvikkeista, ei saa ollenkaan lisäaineita ja samalla syö muutenkin terveellisemmin muun muassa suolan, kovien rasvojen ja vitamiinien osalta.

Onpa joskus harvoin viranomainen joutunut kieltämäänkin jo kerran hyväksytyn lisäaineen. Esimerkiksi väriaine E128 eli punainen 2G kiellettiin EU:ssa elintarvikkeissa vuonna 2007. E128 on atsoväriaine, ja se muuntuu elimistössä pääasiassa aniliiniksi, jolla on todettu olevan sekä perimää vahingoittavia että syöpää aiheuttavia vaikutuksia.

Turhat lisäaineet

Mitkä lisäaineista sitten ovat kuluttajan kannalta turhia ja hyödyttävät lähinnä tuottajaa esimerkiksi mahdollistamalla tehokkaamman tuotantoprosessin? Varsinkin ravintolisätableteissa joudutaan käyttämään paakkuuntumisenestoaineita (kuten piidioksidi), täyteaineita (kuten sorbitoli) sekä pintakäsittelyaineita (kuten rasvahappojen magnesiumsuolat).

Näillä kuluttajan kannalta turhilla lisäaineilla lähinnä mahdollistetaan, helpotetaan ja nopeutetaan tabletointiprosessia. Kapseleita sen sijaan pystytään parhaimmillaan tekemään jopa kokonaan ilman kyseisiä lisäaineita. Kapselointiprosessi ei ehkä samalla tavalla houkuttele tuottajia, koska se on hitaampi ja vaatii hieman enemmän optimointia.

Harmaat irtokarkit eivät ehkä tekisi kauppaansa

Elintarvikkeissa ja ravintolisissä käytettävät väriaineet ovat yksi mielenkiintoinen aihe. Villi veikkauksemme on, että harmaat irtokarkit eivät ehkä tekisi kauppaansa, mutta kuinka moni apteekin asiakas hyväksyisi titaanidioksidilla värjätyn tabletin sijasta värittömän kapselin? Titaanidioksidi on ravintolisätableteissa yleisesti käytetty valkoinen väriaine. Titaanidioksidi voi olla hengitettynä haitallinen ja jotkut maat ovat jo kyseenalaistaneet ja kieltäneet sen käytön. Euroopan viranomainen määrittelee sen kuitenkin turvalliseksi elintarvikkeissa.

Entä mitkä lisäaineet aiheuttavat ongelmia kuluttajille, joilla on erityisruokavalioita tai allergioita? Otetaan esimerkiksi vaikka monivitamiinivalmisteet ja ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). IBS:stä kärsii tänä päivänä jo 10% väestöstä. IBS:ään tarjotaan hoitona FODMAP-ruokavaliota. FODMAP-ruokavalio tarkoittaa ruokavaliota, jossa karsitaan tiettyjen imeytymättömien hiilihydraattien määrää. Ruokavalion nimi tulee sanoista fermentoituva, oligosakkaridi, disakkaridi, monosakkaridi ja polyoli.

Nämä kaikki ovat hiilihydraatteja, jotka eivät imeydy kunnolla ja päätyvät paksusuoleen, jossa bakteerit tuottavat niistä energiaa fermentoitumalla eli käymällä. Pikaselvityksellä löysimme apteekin monivitamiinihyllyn ainesosalistoilta ainakin kuusi lisäainetta, jotka lukeutuvat FODMAP-yhdisteisiin ja pahentavat IBS-oireita:

  • glyseroli
  • polydekstroosi
  • mannitoli
  • inuliini
  • sorbitoli
  • ksylitoli

Melko haastavaa valita sopivaa monivitamiinivalmistetta niin kuluttajan kuin apteekin ammattilaisenkin kannalta.

Lisäainekohut lisäävät kiinnostusta peruselintarvikkeita kohtaan.

Mikrokiteinen selluloosa

Ainoa tuotteiden kapseleista löytyy vain yksi täyteaine: mikrokiteinen selluloosa (MCC). MCC on puhdistettua kasviselluloosaa, jossa selluloosakuidusta on poistettu käytännössä kaikki muu paitsi kuidun kiteinen materiaali. MCC:tä valmistetaan käsittelemällä kuitukasvien kannoista saatavaa alfa-selluloosaa. Tämä puupohjainen jauhe toimii Ainoa-tuotteiden täyteaineena ja parantaa samalla myös aktiiviaineiden säilyvyyttä. Näin ollen erillisiä säilöntäaineita ei tarvita. Ei ole tiedossa yhtään allergiaa tai erityisruokavaliota, joka ei hyväksyisi MCC:tä.


Ainoa Monivitamiini

Lisäaineeton ja vegaaninen monivitamiini, jossa huomioitu tämän päivän aktiivinen elämäntapa ja erityisruokavaliot. Monipuolinen ja vahva kattaus mm. B-vitamiineja, kasviperäistä ja aktiivista D3-vitamiinia, sinkkiä sekä jodia.