Yhteistyössä: Kesää kohti - Elmo Lakka

Tervehdys täältä Jyväskylästä. Tällä hetkellä minun pitäisi olla kirmailemassa Teneriffan auringon alla, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennosta koronaviruksen ja sen aiheuttamien rajoitusten myötä.

Kevät oli tarkoitus viettää pitkälti Kuortaneen urheiluopistolla valmentajani Antti Haapakosken tarkan silmän alaisuudessa. Kuortaneen pätkän jälkeen oli tarkoitus siirtyä harjoittelemaan lämpöisempiin olosuhteisiin toisen valmentajani Otto Kilven kanssa, ennen kevään tulevia kilpailuilta.

Muutoksista huolimatta urheilurintamalla menee hyvin. Koronatilanne ei tällä hetkellä juurikaan vaikuta omaan harjoitteluuni, vaan pystyn toteuttamaan treenejä Jyväskylässä suunnitellusti.

Viruksen leviäminen tietysti vaikutti kevään ja kesän tuleviin kisoihin, eikä ainakaan toistaiseksi ei ole aivan tarkkaa tietoa siitä, koska pääsen mahdollisesti avaamaan kesän ulkoratakauden, sillä monet kisat on peruttu ainakin alkukaudesta. Myös olympialaiset siirtyivät vuodella eteenpäin, joten tämän kauden päätavoitteeksi vaihtui Pariisin EM-kilpailut, jotka vielä toistaiseksi ollaan järjestämässä.

Ainoa D3-vitamiini

Kasviperäinen ja aktiivinen D3-vitamiini, peräisin jäkälästä. Luuston ja koko kehon hyvinvointiin.

Ainoa-tuotteet sopivat kaikkiin erityisruokavalioihin, allergisille sekä vegaaneille.

Ainoa-yhteistyöstä apua suorituksen optimointiin

Päivittäin lukemistamme ikävistä koronauutisista huolimatta minulla on erittäin iloisia uutisia yhteistyörintamalta! Aloitimme nyt keväällä uuden yhteistyön Ainoa-tuotesarjaa tuottavan Fennogate Finland Oy:n kanssa. Tästä lähtien Ainoa by Apteq tuotteet kulkevat mukanani kaikkialle!

Urheilu-uran ja opiskeluiden myötä olen kiinnostunut ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista, joten olen todella innoissani tästä uudesta yhteistyöstä. Erityisesti urheilussa kaiken optimointi on oleellista, jotta itsestään saa suorituksissa parhaan irti. Ainoa-tuotesarjan vitamiinit ja ravintolisät tuovat tarvittavan lisän monipuoliseen ruokavaliooni. Uskon, että niiden avulla saan lisää terveitä treenipäiviä ja voin paremmin myös arjessa. 

Erityisesti urheilussa kaiken optimointi on oleellista, jotta itsestään saa suorituksissa parhaan irti.

Ainoa-tuotteet eivät sisällä lisäaineita, joten ne ovat sen myötä erittäin vatsaystävällisiä – tästä syystä Ainoa on paras valinta IBD:tä sairastaville, erityisruokavaliota noudattaville ja aivan kaikille muillekin. Mahtavaa on myös se, että tuotteet on valmistettu Suomessa ja lisäksi pakkaukset ovat ympäristöystävällisiä!

Uskon tuotteiden avulla pysyväni entistä paremmin terveenä ja sitä kautta mittaamaan omat rajani urheilijana. Ainoa-yhteistyön avulla pystyn harjoittelemaan ammattimaisesti ja tavoittelemaan omia unelmiani. Toivon, että pystyn tuomaan positiivista näkyvyyttä Ainoa-tuotteille ja kannustamaan ihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan.

Jaksaminen ja hyvinvointi on tärkeää urheilijalle, mutta sitä se on ihan meille kaikille. Toivon, että pystyn tämän yhteistyön avulla myös lisäämään ihmisten tietoisuutta IBD-sairauksista Suomessa. Ainoan porukan kanssa olemme yhteisellä matkalla kohti tulevia koitoksia.  

Elmo Lakka pitää kädessään Ainoan sinkkipurkkia
Elmo Lakka käyttää Ainoan sinkkiä pysyäkseen vastustuskykyisenä pöpöjen keskellä.

Vastustuskyky on koetuksella kuormituksessa

Tällä hetkellä koitan pitää vastustuskykyä erityisen hyvänä. Kova harjoittelu ja osittain puutteellinen palautuminen lisää nimittäin infektioriskiä. Todella kovan treeniviikon aikana harjoituksia kertyy minulle parhaimmillaan 14 kappaletta, eikä tästä kuormasta pysty mitenkään palautumaan täysin, vaikka kuinka yrittäisi.

Kovien ja helppojen treeniviikkojen vaihtelu sopivissa määrin sitten taas mahdollistaa kehittymiseni, joten kovaakin on toisinaan uskallettava treenata. Tällä hetkellä kevään treeniohjelmaa minulla on menossa melko kova jakso harjoittelussa ja kuormitusta tulee siis paljon.

En halua menettää turhaan hyviä treenipäiviä flunssan kourissa sängynpohjalla.

Erityisesti nyt, kun on paljon koronan lisäksi muitakin flunssaa aiheuttavia pöpöjä liikenteessä, monipuolinen ruokavalio on kaiken pohjana. Sen lisäksi tällä hetkellä käytän päivittäin Ainoan monivitamiinivalmistetta, D-vitamiinia ja vielä lisäksi sinkkiä.

IBD-sairauden takia vastustuskyky voi olla ainakin osittain alentunut, joten en halua menettää turhaan hyviä treenipäiviä flunssan kourissa sängynpohjalla. Siksi on tärkeää pitää huoli siitä, että kropassa varmasti on kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet hyvinvoinnin takaamiseksi.

Toivotan kaikille aurinkoista kevättä! Liikkukaa ja nauttikaa ulkoilusta kelien sallimissa rajoissa ja pitäkää kokonaisvaltaisesti huolta omasta hyvinvoinnistanne, jotta säilyisitte terveenä!

Elmo Lakka on suomalainen huippupika-aituri, joka on solminut yhteistyösopimuksen Fennogate Finlandin kanssa. Lisäaineettomat Ainoa-tuotteet sopivat hyvin Lakalle, jolla on diagnosoitu IBDsuolistosairaus.

Ainoa Monivitamiini

Lisäaineeton ja vegaaninen monivitamiini, jossa huomioitu tämän päivän aktiivinen elämäntapa ja erityisruokavaliot. Monipuolinen ja vahva kattaus mm. B-vitamiineja, kasviperäistä ja aktiivista D3-vitamiinia, sinkkiä sekä jodia.