Yhteistyössä: Erikoinen kesä selätetty – entistä paremmilla askelmerkeillä syksyyn

Tervehdys täältä Jyväskylästä! Viime kerralla kirjoittelin siitä, millaisissa tunnelmissa elettiin kisakauden korvilla keväällä, ja nyt puolestaan on aika vetää yhteen kulunutta vuotta.

Vuosi on varmasti ollut hyvinkin erilainen meille kaikille, ja sitä se on ollut myös minulle. Kesän kovat tavoitteet siirtyivät vuodella eteenpäin ja alkukesästä näytti siltä, että piikkarinnauhoja ei välttämättä kiristellä lainkaan, ainakaan muualla kuin treeneissä.

Kisakauden siirtyessä eteenpäin ajattelimme valmennustiimini kanssa, että nyt on loistavasti aikaa treenata vähän kovemmalla kädellä. Jälkikäteen on helppo jossitella, mutta ylimääräinen treeniaika ei välttämättä ollutkaan vain myönteinen asia. Kokonaiskuormitus kasvoi kevään aikana turhankin suureksi, mikä näkyi myös kilpailuissa myöhemmin.

Ainoa Sinkki

Lisäaineeton vahva sinkkivalmiste, jossa kaksi erinomaista sinkin muotoa: sinkkiasetaatti ja sinkkibisglysinaatti.

Ainoa-tuotteet sopivat kaikkiin erityisruokavalioihin, allergisille sekä vegaaneille.

Saatiin sittenkin kisakesä

Onneksi kävi kuitenkin niin, että kisakausi päästiin kesäkuussa starttaamaan. Meillä Suomessa oli etuoikeutettu asema päästä kilpailemaan vähintäänkin kiitettävällä tasolla ja määrällisesti paljon moneen muuhun maahan verrattuna.

Urheilija on kuitenkin ihminen ja vaikka kisaamaan lopulta päästiinkin, tuntui hohto kisaamisesta kadonneen arvokisojen perumisten ja siirtojen myötä. Kaudesta jäi kuitenkin käteen torjuntavoitto – pysyin kauden ajan terveenä, juoksin hallikaudella sen verran hyvin, että paikka MM-kisoihin oli ansaittu, pääsin ylläpitämään kisakuntoa kotimaassa ja treenaamaan kohti isompia ja tärkeämpiä tulevaisuuden koitoksia.

Aion ottaa harjoittelussani askeleen taaksepäin, jotta tulevaisuudessa voidaan ottaa monta pitkää harppausta eteenpäin.

Nyt syksyn myötä olen startannut uuden harjoituskauden. Viime kevään virheistä oppineena aion ottaa harjoittelussani askeleen taaksepäin, jotta tulevaisuudessa voidaan ottaa monta pitkää harppausta eteenpäin. Kisakauden päättymistä seuranneen kevennysjakson jälkeen aiomme yhdessä tiimini kanssa rakentaa kuntoa halli- ja kesäkauden koitoksiin.

Tokion olympialaiset siintävät edelleen kirkkaana mielessä, sitä ennen toivottavasti järjestetään vielä halli EM- ja MM-kilpailut 2021, joissa toivon kyyristyväni lähtötelineisiin.

Vastustuskyky on entistä tärkeämpi

Koronatilanteen ja nyt käynnistyneen harjoituskauden myötä olen kiinnittänyt entistä enemmän huomiota vastustuskykyni ylläpitoon. Tavoitteisiin pääseminen vaatii paljon harjoittelua ja terveenä pysyminen on onnistuneen harjoituskauden avain.

Siksi päivittäiseen ruokavaliooni kuuluu tällä hetkellä Ainoa by Apteq -sarjan monivitamiinivalmisteen lisäksi myös sinkkiä ja rautaa. Näiden avulla pyrin torjumaan orastavat flunssat jo ennen kuin ne ehtivät päästä jylläämään kehossani. Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan, mutta vain terve urheilija voi kehittyä ja päästä tavoitteisiinsa.

Terveys ei myöskään ole itsestäänselvyys, vaan sen vuoksi on tehtävä oikeita valintoja ja ennaltaehkäiseviä toimia. Onkin upeaa, että saan tehdä yhteistyötä Apteqin kaltaisen toimijan kanssa, jolle terveys ei ole vain harrastus vaan intohimo – kuten aitajuoksu minulle.

Uni varmistaa palautumisen, melatoniini unentulon.

Uni varmistaa palautumisen

Apteqin tuotteiden avulla turvaan siis terveitä harjoituspäiviä. Mutta, jotta jaksaa terveenä ollessaan treenata, täytyy myös palautua riittävästi. Harjoituskaudella korostuva ja palautumiseen merkittävästi vaikuttava tekijä onkin riittävä uni. Levossa nimittäin kroppa korjaa niitä vaurioita, joita treenaaminen aiheuttaa – tätä kutsutaan myös kehittymiseksi!

Varmistan riittävän unen sillä, että käyn nukkumaan ajoissa ja lepään aamulla niin pitkään kuin mahdollista. Varmistaakseni, etten kuluta iltaani sängyssä pyörien, nappaan iltaisin Ainoa by Apteq -sarjan melatoniinin kitaan. Sen jälkeen voin levollisin mielin kivuta sänkyyn, sillä tiedän, että unta ei tarvitse odotella!

Näillä askelmerkeillä edetään siis Jyväskylässä. Pysytään terveinä ja nautitaan vielä hetki syksyn väreistä ennen talven tuloa!

Toivoo, Elmo

Elmo Lakka on suomalainen huippupika-aituri, joka on solminut yhteistyösopimuksen Fennogate Finlandin kanssa. Lisäaineettomat Ainoa-tuotteet sopivat hyvin Lakalle, jolla on diagnosoitu IBDsuolistosairaus.

Ainoa Monivitamiini

Lisäaineeton ja vegaaninen monivitamiini, jossa huomioitu tämän päivän aktiivinen elämäntapa ja erityisruokavaliot. Monipuolinen ja vahva kattaus mm. B-vitamiineja, kasviperäistä ja aktiivista D3-vitamiinia, sinkkiä sekä jodia.